maanantai 5. joulukuuta 2011

Muut nypittävät - bretagnen bassetti

Tämä bassetti-herra tuli trimmaukseen ja oli minulle kyseistä rotua ensimmäinen. Tutustuin rotuun ja trimamusohjeisiin rodun omilta sivuilta ja puheliaan omistajan neuvoilla koirasta kuoriutui taas kevääseen asti siisti yksilö ja keskikokoinen muovipussillinen karvoja omistajan mukaan olisi hyvää tintin pesäainesta..  :) Kuva valitettavasti vain kotiinlähtiessä..

maanantai 7. marraskuuta 2011

Mäyräkoirat

Karkeakarvainen mäyräkoira, jonka runko oli tehty aeimminkin nyppimällä ja pää&jalat sitten saksilla. Siistimpi tulisi kokonaan nyppien... Tässä kuitenkin kuvat ennen ja jälkeen ja onhan muutos havaittavissa ja mäykyllä taas kevyempi olo tassutella kohti talvea :)











* * * * * * * *

Mäyräkoiria on käynyt useampiakin,mutta laitanpa tähän yhden todellisessa riistatyöskentelyssä käytettävän koirarouvan kuvat ennen ja jälkeen luonani käynnin. :) 











* * * * * * * *

tiistai 30. elokuuta 2011

Snautserit

Koulutyön jälkeen ajattelin, että westiet ja snautserit on ne rodut, joiden tekemiseen ei rahkeet riittäisi. Pää oli se vaikein osio noissa roduissa. Westie on edelleen listalla "korkeintaan oppimistyönä"-rotu. Snautserit, jotka syystä tai toisesta rungoltaan ajellaan, olen lisännyt trimmattaviin rotuihini. Pääkin pikkuhiljaa työstetään muistuttamaan enemmän snautserin kuin ajokoiran päätä :)


Musta kääpiösnautseri vanha neiti oli aiemminkin ajeltu kokonaan ja sama siistimismuoto tehtiin nytkin. Koira oli kiltti ja pitkämielinen korkeasta iästä huolimatta - tai kenties siistä syystä :) Tässä kuvat ennen ja jälkeen :) Aiemmin näyttäisi olevan yhtenäinen otsatukka, nyt tein erilliset kulmakarvat.














* * * * * * * *

Musta-hopea kääpiösnautseri neiti näytti tällaiselta kotiinlähtiessään. :) Ennen trimmausta kuvaa en muistanut ottaa. Karvanlaatu oli hyvin pumpulimaista ja etujalkojen takaosat oli pakko leikata lyhyeksi ihonmyötäisten takkujen vuoksi. Runko siis ajeltiin koneella ja muut osat muotoilin saksilla.


                                                        












* * * * * * * *
Valkoinen kääpiösnautseri, joka haluttiin muuten aivan lyhyeksi mutta partaa sai jäädä. Tässä kuva pienikokoisesta snautseriherrasta.
* * * * * * * *
Tämä pippuri&suola kääpiösnautseri osasi rentoutua ja nauttia täydellä antaumuksella omistajansa evääksi jättämiä ruokanappuloita trimmauksen jälkeen. Koiraneiti (tai rouva?) oli erittäin hyvin hoidettu tälle olisi voinut jättää rodunomaiset koristekarvat jalkoihin ja vatsalinjaan. Omistajan toive kuitenkin oli paljas malli muuten paitsi pään osalta. Ja tällainen siitä tuli... :) -ei kuvia "ennen"...












* * * * * * * *

Kääpiösnautseriherra tuli nypittäväksi ja vähän ensin mietin, kuinka se kaikkien ajeltujen käppänöiden jälkeen oikein onnistuu. Omasta mielestäni onnistuin rodun nypittyjen kokemukseen nähden paremmin kuin hyvin ja pysyin "aikataulussa", jonka asiakkaalle sanoin. Jalat olisin halunnut jotenkin tuuheammaksi ja siistimmäksi tassut... Ymmärin asiakkaan kommenteista, että parta olisi pitänyt jättää pidemmäksi, vaikkei mikään näyttelykoira olekaan...  Se "lyhyt" ja "pitempi" on niin suhteellinen käsite...puhumattakaan silloin jos omistaja "olettaa" minun tietävän sanomattakin, mitä hän haluaa ilman "lyhyt" tai "pitempi" ilmaisua... Tässä kuitenkin kuvat ennen ja jälkeen ja kyllä tuo kotiin lähtiessä on tekijän mielestä siisti, se, mitä omistaja halusi...













* * * * * * * *
Kehitystäkin voisi sanoa tapahtuneen tämän rodun trimmausjäljessä :) Tässäpä kuva trimmauksen jälkeen vanhasta snautserinartusta, samasta koirasta joka on kuvissa ensimmäisenä.... :) Kuvaa  ennen trimamusta ei ole,mutta suurinpiirtein samanmoisessa siistimisen tarpeessa kuin ensimmäisessäkin trimmissään minun luona...













* * * * * * * *

tiistai 16. elokuuta 2011

Affenpinseri

Tämä pikkurouva tuli siistittäväksi ja toiveena oli saada nyppimällä uusi look, pienellä parralla jätettynä . Tässä ennen ja jälkeen -tilanne. Veikeästä luonteesta kertoo tuo vauhdikas ilme vähän ennen kotiin lähtöä.. :)










keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Tiedoksi lukijoille ja kuvien katsojille

Olen tehnyt jaotelman Terrierit, Spanielit, Villakoirat, Snautserit ja Ei varsinaisesti trimmattavat -alasivut. Sivut on luotu blogin aloittamispäivänä eikä uusien kuvien lisääminen näköjään vaihda päivää uudemmaksi...

No,viimeisimmät tekemäni koirat löytyvät aina kyseisen sivun lopusta. Huomasin, että olisi ehkä kannattanut tehdä toisinpäin, mutta nyt mennään tällä "tyylillä"...

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Terrierit

Tältä sivulta löytyy ne kaikki terrierit, joita olen tehnyt. Kuvia ei ole karkeakarvaisesta kettuterrieristä, koska kamera oli jäänyt sinä päivänä koulusta kotiin :(

Aivan ensimmäinen nyppimällä siistimäni koira oli cairn-terrieri, jota sain käydä harjoittelemassa "kokeilumielessä".. :)


* * * * * * * *
seuraava cairn, jota tein koulussa ja jonka pään muotoilu olisi voinut onnistua paremmin...















* * * * * * * *
jack russel karkeakarvainen , jonka olisin voinut vielä tarkemmin ottaa (?)





* * * * * * * *
Yorkshiren terrieri tuli hakemaan kevyempää kesälookia. Yorkille tehtiin takkujen selvitys, pesu ja leikkaus "ei pottamallilla" ja silmät esiin -mallilla. :) Oikein kiltti ja mukava "tapaus" tämä koira-hra:) Korvien ollessa luppakorvat, niitä ei ollut viisasta vetää kärjistä paljaiksi vaan tehtiin pitkäkorvainen.















* * * * * * * *
Jack russel kävi keventämässä oloaan karvoistaan. Ajattelin jo että tämän koiran karvan irtoaminen on kuin pohjaton kaivo :) Niska/hartiaseutu ja pää olisi voinut tulla mielestäni vähän siistimmäksi....esim. nuo kulmakarvat olisi ehkä voinut ottaa pois eikä jättää "foximaisesti"...  muutos kuitenkin nähtävissä :)













ja pari kuvaa vielä ennen kotiin lähtöä .. :)












* * * * * * * *

Airedalen terrieri tuli trimmaukseen ehdolla, että saanko karvaa irtoamaan ja tämä koira osoittautui oikeaksi herrasmieheksi, vaikka kahtena päivänä peräkkäin käsittelyssäni olikin. Paljon työtä kookkaassa koirassa,mutta oikein mukava oli työstää. :) 
















* * * * * * * *

Valkoinen länsiylämäänterrieri eli kotoisemmin westie on ollut minulle vähän sellainen "kompastuskivi", mutta uskaltauduin ottamaan omistajan sellaisella suostumuksella, että jos en suosiolla saa nyppimällä lähtemään karvaa, voin ajaa nypittävät kohdat myös koneella.  Niskaa ennätin pikkuisen koneella ottaa, kun kokeilin,että eikö oikeasti lähde nyppimällä irti...ja irtosihan se... :) ja tästä eteenpäin sitten ovat tervetulleita kaikki kypsässä karvassa olevat westietkin trimmattavakseni! :) Tämä herra oli käynyt edellisen kerran vajaa puoli vuotta sitten ja karva oli todellakin kypsää ja pitkää... :) Kiltti herra ennen ja jälkeen alla olevissa kuvissa. (omistaja oli leikannut itse kuonokarvoja lyhyemmäksi, joten krysanteemin muotoon saaminen oli lähes mahdoton tehtävä, mutta asiakkaan toive olikin vain siistimpi ilme..)













* * * * * * * *

Norwichinterrieri oli minulle henkilökohtaisesti aivan uusi rotu, sillä koulutuksen aikanakaan emme saaneet yhtään harjoituskoiraa kyseisestä rodusta. Tästä voisi sanoa, että "vaikeuksien kautta voittoon" :) sillä järkytyin luullen että nyt meni turkki pilalle kun ohjeen mukaan nypin kaiken irtonaisen karvan pois ja jäljelle jäi vain untuvainen pohjavilla...omistaja kuitenkin vakuutteli sen menevän juuri sellaiseksi ja kuulema ollut vieläkin paljaampi joskus. Aikaahan siinä meni luvattoman kauan, mutta aika siisti niinkuin ensimmäiseksi, omastakin mielestä... :) Mielelläni kyllä näkisin jonkun toisen trimmaaman koiran kyseisestä rodusta juuri trimmauksen jälkeen, että missä vielä taitoa tähän rotuun pitäisi kehittää... Koiraneidille, jolla oli juoksut, täydet 10 pistettä pitkästä pinnasta ja kärsivällisyydestä vaikka varmasti alkuun vaistosi nyppijän "epätoivon"... :)












* * * * * * * *

Puolikarkeakarvainen jack russelin terrieri uros kävi siistittävänä. Edellisestä trimmauskerrasta oli omistajan tietojen mukaan mennyt 5 kk ja karvaa olikin paljon. Leikattu uros oli erittäin rauhallinen ja pitkämielinen käsiteltävä.:)











* * * * * * * *
Ruoka-aikaan kotona viihtynyt cairn-terrieri nuoriherra kävi hakemassa lyhyttä syyslookia kera lyhyen turkin kauttaaltaan.  Jostain syystä tämän koiraherran korvat eivät olleet pystyt ja vähän kaukanakin toisistaan. Kuvat ennen ja jälkeen ja muutos huomattavissa :)












* * * * * * * *
Kohta veteraani-ikään saapuvalle westie- herralle haluttiin myös vatsanaluskarvojen lyhyeksi saaminen ennen syyskelien saapumista. Lupa oli käyttää tarvittaessa konetta niihin kohtiin mistä karva ei nyppien lähde ja selkä olikin sitten itseasiassa ainut mistä se karva kunnolla irtosi sormia ja veistä apuna käyttäen. Omasta mielestäni olisin voinut saada paremmankin lopputuloksen mutta tärkeintä kai lienee tyytyväinen asiakas joka tokaisi että taitaa olla paras trimmi, mitä koiralla ollut!  Siinä siis kiitos :)  Jo keski-iästä huolimatta, koiraherra oli erittäin eläväinen ja energinen, joten kuvien ottaminen oli miltei suurempi urakka kuin nyppiminen :)) No, alla jonkulaiset kuvat ennen ja jälkeen...



* * * * * * * *
Westien pään muotoilussa on haastetta, mutta pikku hiljaa siitä alkaa tulla pyöreämpi.. :)
 














* * * * * * * * 

Westie- tyttönen kävi siistityttämässä itseään ja edistys pään tekemisessä on huomattavissa yllä olevaankin verrattuna. :) Kuvaa "ennen" en musitanut ottaa,mutta koira "valmiina" alla... 












* * * * * * * *
Norwichin terrieri kävi nypittävänä. Kuvat ennen ja jälkeen. Veteraani-ikää lähentelevä pikkuherra oli kyllä erittäin virkeä,mutta tarvittaessa rauhallinen &kiltti kaveri. :)











* * * * * * * *
Russel, jonka kanssa meistä tuli kaverit. :) Vauhtia ja ääntä kera mukavan ja kärsivällisen luonteen. Voisi melkein sanoa että malliesimerkki koirasta. Asiakas oli ajatellut ensin itse nyppiä koiransa,mutta hänen sanojen mukaan se oli täyttä tuskaa molemmin puolin...kun näin koiran, selitin että miksi... Hän oli nyppinyt koiraa päälaelta, joka on leikattu jo pehmeäkarvaiseksi eikä pohjavilla erottunut päällyskarvoista...siitä se sananmukainen tuska varmasti johtui... Nypin kuitenkin koiran kaikkialta muualta mistä vain pystyin vaikka jo sitä aivan selvästi oli leikattu ed. kerralla.. Kuvat ennen ja jälkeen nuoresta herrasta. 




* * * * * * * *
Norfolk -neiti tuli trimmaukseen ja toiveena oli enemmän rodunomainen malli kun "perinteinen" kaikki pois. Helmakarvoja olikin helppo jättää  ilman että vaikutelma jäisi mitenkään raskaaksi ja tulos alla olevissa kuvissa ennen ja jälkeen. 














* * * * * * * *
Nestori-ikään saapunut westieherra siistiytymässä. Oikein mukava luonne ja "helppo" tapaus. Asiakas tyytyväinen ja itsekin kohtalaisen tyytyväinen tai en vielä tällä kokemuksella parempaan pysty...parannettavaa vielä jalkojen muotoilussa esim ja pääkin vielä voisi pyöreämpi olla...vaan pikku hiljaa tämä rotu "jota en ala tekemään ollenkaan" edistyy :) Kiitos siitä teille arvoisat westien omistajat!












* * * * * * * *
Tämä westie-herra oli napannut edellistä trimmaajaa ja omistaja pyysi heti laittamaan kaiken varalta kuonokopan. Tässä koirassa oli kyllä luonnetta enemmän kuin aiemmissa nypittävissä, mutta arkana pidettyä peräpäätä se ei aristellut kuitenkaan lainkaan. Kättensä työn jäljen kyllä taas näkee ja pyöreyttäkin päässä havaittavissa entistä enemmän, kuitenkin korvat pitäisi vielä saada siihen "palettiin" kokonaisuudessa mukaan... kyllä se tästä... :) Useimmat koirat tykkäävät seurata ikkunan takana kulkevia ihmisiä ja tämä parhaassa iässään oleva koiraherra olisi välillä mieluummin seuraillut "liikennettä" kuin ollut minuun päin pään muotoilussa... pieni tauko kuitenkin oli ihan paikallaan ennen loppusilausta :)

















* * * * * * * *

Airedalenterrieriherra kaipasi jo kevennystä karvoihin. Koira oli kiltti ja työ tuli valmiiksi "ennätysajassa". Pää, niska ja kaula oli aiemmin leikattu, joten niitä ei voinut nyppimällä tehdä. Ja aiempien leikkauksien vuoksi musta on muuttunut harmaaksi. Muutos kuitenkin havaittavissa... :)












* * * * * * * *

Borderterrieri vanharouva tuli nypittäväksi. Tämän vanhan koirarouvan pää oli pehmeäkarvainen, joten sen muotoilu oli haastava. Kyseinen rotu on ensimmäinen laatuaan minun käsiteltävänä. Tässäkin kuitenkin muutos huomattavissa entiseen. Koira oli jo melkein 11-vuotias ja joko ikäänsä "nojaten" tai muuten vain seisominen oli jaksottaista ja sen puoleen vähän koiran ehdoilla mentiin. Luonteeltaan tämä koira kiltti kaikenkaikkiaan ja omistajan saapuessa virtaakin löytyi... :)Kuvan ottamisen jälkeen "jälkeen" kuvassa, siistin vielä päätä ja korvia ja partaa rehottavista karvoista..se kuva jäi kuitenkin ottamatta. Pää siis oikeasti kotiinlähtiessä oli "paljaampi"...














* * * * * * * *

Airedalenterrieri tuli trimmaukseen. Edellinen kerta oli elokuussa ja nyt tehtävä oli "helpompi", kun trimmausten välillä neljä kuukautta aikaa. .. :)













* * * * * * * *
Saksanmetsästysterrieri kävi siistiytymässä. Tämä grand old lady oli todellinen metsästysterrieri, siitä kertovat ikuiset arvet kuulema mäyrän tekosia....Tämä tulinen ja kovapäinen metsästäjä oli sitten trimmauspöydällä niinkuin kuuluukin, eli todella kiltti ja helppo käsiteltävä. Valitettavasti en ottanut kuvaa ennen trimmausta, mutta turkista tuli siisti ja kiiltävä. Molemmat kuvat ovat siis vähän ennen kotiin lähtöä otettu...











* * * * * * * *